Siankärsämö

Paulan ja Miran Mieletön Pössis

2007-08-17T15:33:00.000+03:00

Halusin nähdä PMMP:n livenä ennen Miran mammalomaa, ja paras paikka moiseen oli tietysti Tavastia, jossa eilen siis keikka. Ja hemmetti että olikin hyvä meno! Aivan järkyttävän kuuma ja kostea, olin aivan läpihiessä jo siitä, eikä puolentoista tunnin pomppiminen ainakaan helpottanut asiaa. Äänikin alkoi prakailla jo parin biisin jälkeen, mutta hyvin jaksoin silti huutaa loppuun asti.

PMMP:llähän on muutama loistava nuoruusbiisi, jotka kuvaavat osuvasti sitä nuoruuden rehvakasta carpe diem -meininkiä ja toisaalta haikeutta, joka johtuu samanaikaisesta tietoisuudesta, että joskus sen kaiken on pakko päättyä. Itse olen paha nostalgisoimaan juttuja ja joskus sitä miettii, että onko nuoruus jo ohi, pystyykö enää koskaan heittäytymään sellaisella naiivilla innolla ja kokemaan asioita kuin ensimmäistä kertaa. Ja eilen tajusin, että kyllä pystyy! Ei siihen tarvita kuin hyvä keikka (tai mikä tahansa joukkohurmos)! Kun hyppii ja huutaa täyden Tavastian kanssa kädet ilmassa ja kaljapullot jaloissa rokkimusiikin ja valoshow'n tahtiin, ei iällä enää ole väliä. Sain eilen tosi vahvan nuoruuden kokemuksen, siitä kiitos PMMP :)

Hyviä puolia

2007-08-13T16:36:00.000+03:00

Luppiksen haaste otettu vastaan, tässä kymmenen hyvää puoltani (etupuolen lisäksi, ehe):

1) Olen huomaavainen. Pidän muille ovia auki, siirrän tuhkakupin lähemmäs sillä hetkellä tupakoivaa ja korkkaan olutpullot ennen kuin ehditään pyytää.

2) Olen älykäs.

3) Olen hyvää seuraa. Osaan keskustella ja toisaalta heittää läppää, laulan ja tanssin ja tartutan hyvän fiilikseni muihinkin.

4) Olen täysipäinen. Joskus tuntuu, että suurin osa tuttavista on jollakin tavalla sekaisin, mutta itse koen olevani tasapainoinen, en kärsi persoonallisuus- tai muistakaan häiriöistä ja uskon, että alkoholiongelmanikaan ei ole tällä hetkellä liian vakava.

5) Olen kiinnostunut asioista, kulttuurista ja elämästä yleensä. Luen mielelläni lehtiä ja kirjojakin, rakastan teatteria, käyn elokuvissa ja museoissa. Intohimolla suhtaudun matkustamiseen, jonka perspektiiviä laajentava vaikutus on minulle mieleen.

6) Olen hyvis. Feministi, vasemmistolainen vihreä, en kuluta paljoakaan ja ostan mahdollisuuksien mukaan elintarvikkeeni luomuna, reiluna ja suomalaisena, en yksityisautoile, enkä syö lihaa.

7) Olen hyvä suutelija :)

8) Olen nopea oppimaan/omaksumaan asioita. Menestyin koulussa erinomaisesti, koska asiat tarttuivat päähäni suunnilleen kertalukemalta (poislukien pitkä matikka, josta tosin siitäkin lopulta kirjoitin eximian). Nykyään tämä taipumukseni näkyy esimerkiksi matkoilla, kun opin kartat ja metroreitit kertavilkaisulla.

9) Olen romanttinen. Jätän pieniä lappuja ilahduttamaan, ostan kukkia ja yllätyslahjoja, lähetän höpsöjä tekstiviestejä. Nautin toki kynttiläillallisistakin, mutta tärkeintä on ylläpitää tunnetta ja muistaa toista myös ja nimenomaan arjessa.

10) Olen mukava. En muista, että minulla olisi ikinä ollut pahempia skismoja kenenkään kanssa, sillä osaan tulla monenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja käsittääkseni kaikki pitävät minusta :)

Noniin. Toihan kävis melkein deitti-ilmoituksesta!

Torstai

2007-08-09T17:37:00.000+03:00

Jäi sitten keskiviikko välistä, koska duunissa oli aivan katastrofaalinen päivä, mikä siis tarkoitti sitä, että oikeasti piti paahtaa menemään eikä lusmuilulle jäänyt sijaa. Itsehillinnässä oli pitelemistä, kun yks hölmö oli maalaisjärjen puutettaan sössinyt ihan yksinkertaisen asian, mistä tietysti sitten koituu hirveästi vaivaa. Arg.

No onneksi ilta jatkui miellyttävämmissä merkeissä, nimittäin suosikkibändini keikalla. Tosin fiilikset alkoivat jo laskea ennen keikkaa, joka älykkäästi alkoi vasta puolen yön jälkeen. No, itse ei onneksi tarvitse pakottautua heti aamusta töihin, mutta seuralainen alkoi jo pahasti vittuuntua. Mikä järki on venyttää keikkojen alkamista pikkutunneille, etenkin arkena? Että yleisö ehtisi ostaa mahdollisimman paljon keikkapaikan tarjoomuksia venaillessaan? Keikka oli ok, mutta liian lyhyt. Vaikka biisit ovatkin toinen toisiaan loistavampia, voisi kerrankin tarjoilla sekä määrää että laatua! Etenkin tuntikausien turhauttavan odottelun jälkeen.

Ja tänään olinkin taas töissä joskus kolmen maissa... lusmu mikä lusmu.

Tiistai

2007-08-07T16:51:00.000+03:00

Otin sitten joitakin kaljoja ja siidereitä eilen, ja olin töissä jo puolilta päivin! Tosin töitä en ole saanut tehtyä sen tehokkaammin kuin eilenkään. Mielialaa parantaa kuitenkin 500 kg lihaa, jota kuuntelen huomisen keikan odotusmeiningeissä.

Ulkona on helle. Voisi oikeastaan lusmuta ja lähteä jonnekin kaltsille lukemaan.

Maanantai

2007-08-06T18:09:00.001+03:00

Taas tajuton jumitus. Pääsin lopullisesti ylös sängystä vasta klo 15 (!). Viime viikko oli samanlaista - töihin pystyi raahautumaan vasta iltapäivän puolella. Lauantaina taas heräsin reippaana jo ennen kymmentä, edellisen illan dokailusta huolimatta. Mahtaakohan mulla olla jotain issueita työn mielekkyyden kanssa..?

Viime viikon vitutukseen liittyi kyllä lomaltapaluu. Ei pitäisi pitää lomaa ollenkaan, jos työ sen jälkeen tuntuu niin äärimmäisen vastenmieliseltä ja orientoituminen on lähes mahdotonta. Toisaalta ehkä asiaan auttaisi, jos loma olisi pidempi kuin viikko, missä ajassa ei kauheasti kuitenkaan ehdi relata. Käytiin sentään ihanassa Berliinissä, siellä pääsi paremmin irti normikuvioista.

Lisäksi reippaantumiseen auttaisi varmaan jatkuvan kaljanlipityksen lopettaminen. Viime aikoina ei taas ole ollut montakaan päivää ilman alkoholia, ja totta kai se vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen. Tänään ajattelin kuitenkin, että pitänee ottaa pari kaljaa, jotta ylipäänsä saa unta illalla viime yön maratonnukkumisen jäljiltä... (itsensä väsyttäminen liikunnalla ei siis tietenkään kuulu konsteihini)

Post-jussi

2007-06-25T16:54:00.000+03:00

Hemmetti, lämmitin pinaattiletut liian kuumiksi - ainoa asia, jonka olen tänään tehnyt, ja sekin epäonnistui. Olen tullut siihen tulokseen, että aivotoimintani on lakannut lopullisesti juhannusviikonlopun rankan ryyppäämisen seurauksena. Aamulla en kyennyt nousemaan sängystä, ja vaikka lopulta sainkin raahauduttua töihin, en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Huomisen kasaantunut työtaakka kauhistuttaa jo nyt, mutta en yksinkertaisesti saa pakotettua itsestäni mitään sellaista, minkä takia minulle maksetaan palkkaa.

Mutta täytyy sanoa, että en uhrannut aivotoimintaani ihan turhalle, sillä juhannus oli todella kiva :) Aloitettiin jo torstaina duuniskumpalla, mikä jatkui tolkuttomana juopotteluna ensin tiimipalaverin merkeissä DTM:ssä ja sitten taas toimistolla (videotykillä YouTubesta ysäripoppisvideoita neukkarissa, uu mama). Olin perjantaina vielä aivan aamukänneissä, mutta mökille päästyämme korkkaamani siideri avitti taas uuteen juhlatunnelmaan. Sain tosin osakseni arvostelua siitä, ettei muhun saa kontaktia laulaessani läpi Paula Koivuniemen kokoelmalevyä (pitää paikkansa). Lauantaina krapula herkisti juuri sellaiseen parhaaseen jälkitilaan, jossa avoimesti ja ilman kyynisyyttä keskusteltiin perustavanlaatuisista asioista. Ikävää, ettei moinen tila tule enää kolmannen päivän dokaamisen jälkeen, vaan eilen makasin koko illan yrittäen lukea lehtiä (keskittymiskyky ei riittänyt kirjaan) ja ymmärtämättä niistä varmaan paljoakaan. Ja tänäänkin tosiaan kaikki tuntuu mahdottomalta.

Nyt kun aivotoimintani on mennyttä, voin keskittyä saamaan iloa pienistä asioista - kuten paradoksien keräilystä! Bongasin eilen pari uutta: elämystuote/elämysteollisuus, mutta paras oli kyllä juhannusaattona kuulemani "tasa-arvo on mennyt liian pitkälle". Hahaa! Moinen idiotismi voittaa jopa citymaasturin! Kuitenkin all-time-favouritenani pysyy "valtava kääpiö".

Torstaiturinoita

2007-05-31T16:14:00.000+03:00

Työhuoneen lattialla makaa sekarotuinen, töpöhäntäinen koira. Se nukkuu melkein koko ajan, mutta äsken, kun kävin viiden metrin päässä kopioimassa yhden paperin, se ennätti livahtaa ulos pienestä ovenraosta. Sitten pitikin nähdä vähän vaivaa, että saimme sen kollegan kanssa houkuteltua takaisin huoneeseen - kaikki ohikulkijat kun jäivät sitä häpsyttämään :)

Jotain hyvää siis töihinpaluussakin. Olin viime viikon (ja vähän edellistäkin) taas lomailemassa, tällä kertaa Portugalissa. Lissabonin ja Porton mäkikävelyistä kerääntyi lisää lihaa pohkeisiin, portviinin ja juustojen maistelut puolestaan takasivat, ettei vararengas päässyt pienenemään. Molemmat kaupungit olivat mukavia uusia tuttavuuksia. Lissabonissa oli ehkä paras yöelämä, missä olen käynyt - Bairro Alton lukemattomiin hauskoihin pikkubaareihin ja etenkin kaduille levittäytyneeseen ihmismassaan täytyy päästä seikkailemaan toistekin. Porton paras puoli taas oli etelä, eli Vila Nova de Gaian portviinitalot. Oli oikein mielenkiintoista tutustua viinitekoprosessiin, maistella eri laatuja ja opetella eroja niiden valmistuksessa. Aiemmin en ollut hädin tuskin maistanutkaan portviiniä, nyt päässäni on ihan hyvä kasa triviaa: tiesittekö esim. että ruby ikääntyy korkeintaan viisi vuotta? Matkailu siis edelleenkin avartaa :)

Cheers, luv!

2007-05-03T18:14:00.000+03:00

Käytiinpä Manchesterissa, punatiilen luvatussa kaupungissa. Ihanan chilli mesta! Suurin osa ajasta istuskeltiin gay villagen terasseilla tai maattiin puistossa lahkeet käärittyinä - ei paskempi vappukeli :)

Olen aina kovasti diggaillut brittimeininkiä, sitä "please mind the gap"-mentaliteettia, johon ainakin Lontoossa jonkin verran törmää. No Mansessa siitä ei kyllä näkynyt juuri häivähdystäkään, vaan paikka oli enemmänkin nimenomaan englantilainen. Enemmän kuuli cheersiä kuin thanksia ja kieltä väännettiin niin välillä työväenluokkaisesti, että ihan oikeasti piti miettiä, että puhuvatko takana istuvat englantia. Maaliskuussa Lontoossa käydessämme matkakumppanini valitti sitä, kuinka rasittavaa on kuunnella brittien proper englishia (jota itse kyllä kuuntelen mielelläni) - tuolla pohjoisemmassa ei kyllä moisesta huolta!

Kiva oli käydä jossain muuallakin tuolla tuulisella saarella kuin aina pääkaupungissa. Seuraavaksi voisin yrittää päästä Skotlantiin, joka on kiinnostanut jo pitkään (eikä vähiten sen ihan älyttömän murteen takia :).

Ensimmäinen mohikaani

2007-03-12T18:38:00.000+02:00

Tulin eilen Lontoosta, käsimatkatavaroissani juustokakku ja kymmenen puntaa maksanut pikkulompakko.

Nyt sitten vähän maailmanmatkaajan kotiinpaluuangstia: voi että kun ihmiset täällä Helsingissä näyttävät tylsiltä! Oli taas ihana inspiroitua lontoolaisten erilaisista ihmeellisistä tyyleistä ja huolella valituista assessooreista. Tunsin oloni todella lameriksi jossain Portobello roadilla ja ostinkin sitten jättimäiset muovisankaiset pilottiarskat. Ja kotiin palattuani vedin kevään kunniaksin tukkani mohikaaniksi. Arvatkaapa, sainko pari tuijotusta matkalla töihin - lähinnä tuolla Etu-Töölön päässä, punavuorelaiset ovat ehkä tottuneempia friikkeihin. Mutta jos olisin tällä päällä Lontoossa, eipä kukaan edes huomaisi tai katsoisi, saati tuijottaisi.

Tukan ajelu on selvimmistä selvin kevään merkki. Talvella sitä tulee ylläpidettyä äärimmäisen tympeäkonservatiivista tyyliä, antaa tukan kasvaa ja pukeutuu pitkään mustaan takkiin. Mutta valon saapuessa alkaa tehdä mieli pukeutua oranssiin ja leikkiä hiustyyleillä. Yleensä tosin kesäblondeilut tai keesit on tehty kesämmällä, mutta tämä pieni etukäteisvilkaisu kevääseen sai sen verran villiintymään, että toteutin itseäni jo vähän etuajassa. Ja nyt sitten kärsin vielä talvimodessa kulkevien epäilevistä katseista. Ehkä ne vain ihmettelevät, miksi haluan kiusata itseäni ajelluilla ohimoilla parin plusasteen kelillä...

Kotiinpaluu

2007-02-13T15:47:00.000+02:00

Kuukausi Meksikossa on nyt mennyttä elämää. Niin vaikeaa kuin matkalta onkin aina palata, on kuitenkin kiva olla taas kotona ja etenkin nähdä kaikkia ihmisiä! Jetlagista pitäisi vain toipua...

Olen varmaankin tullut vanhaksi, kun reissaaminen ei saanut aikaan enää niin ihmeellisiä kicksejä kuin joskus aiemmin. Viimeksi, neljä vuotta sitten, kun reissasin samoilla seuduilla, olin jatkuvasti naama nyrjähtämäisillään onnesta ja innosta. Nyt hommaan suhtautui paljon seesteisemmin, tietysti nauttien, muttei niin suurella "tämä se vasta on elämää"-höyryllä. Huomasin myös, että suhtautumiseeni koko backpacker-kulttuuriin on alkanut tulla yhä enemmän dissausta. Jos aiemmin olin kateellinen niille, jotka pystyvät reissaamaan vuosikausia ympäri maailmaa, nyt moiset enemmänkin säälittävät. Itse en kyllä pystyisi lähtemään määrittelemättömäksi ajaksi juuriltani, kauas rakkaistani, asumaan riippumattoon ja itsetehtyjä simpukkakoruja henkeni pitimiksi myymään. Menkää hipit himaanne ja töihin älkääkä pakoilko oikeaa elämää - ei se ole biitsillä jointti huulessa hillumista, vaan opiskelua, työtä ja pysyvien ihmissuhteiden rakentamista. Jotenkin rassaa, että etuoikeutetut länkkärit voivat jonkun työttömyysavustuksensa turvin elää herroiksi köyhissä maissa, vältellen "aikuistumista" ja vastuuta.

Enkä tietysti itsekään ole pekkaa parempi, vaan käytän opintotukeni matkustamiseen ja matkustamisen arjen välttelyyn. Ehkä juuri siksi asia nostattaakin niin suuria intohimoja :)

Meksiko tuntui kyllä neljässä vuodessa muuttuneen enemmän pohjoisnaapurinsa kaltaiseksi. Harmittaa, miten länsimaalaistuminen leviää niin vastustamattomasti - kaikkialla voi nykyään mennä ostamaan cokista ja lucky strikesia 7-11:stä ja tomaattipastaa on tarjolla enemmän kuin paikallista ruokaa.

Järkytyin lukiessani, että Delhistä ollaan kieltämässä katuruokakojut (Mumbaissa näin on käsittääkseni jo tehty), koska Intian pitää puhdistaa kasvojaan! Pöh, sitähän turistitkin juuri Intiasta hakevat - nimenomaan paikallista kulttuuria ja kadunkulmacurrymeininkiä - eivät mitään kiilteleviä ostoskeskuksia. Niitä riittää kotonakin. Puhumattakaan siitä oikeasta ongelmasta, jonka kielto tuottaa noille lukuisille ruokakojuyrittäjille. Jaa että pitäisi valmistaa hygieenisissä olosuhteissa ja pakata ennen kaduille myyntiin viemistä - millä resursseilla? En myöskään jaksa uskoa, että tuolla tavoin valmistettu ruoka olisi paljoakaan turvallisempaa kuin kaduilla tehty. Vaikkei katuruoka täytäkään länsimaisia elintarvikehygieniastandardeja (siinäpä sana hirsipuuhun!), se kuitenkin kuumennetaan ja kypsytetään kunnolla ja nautitaan saman tien. Kuka tietää kuinka kauan valmismössö on ässehtinyt muovissaan? Lisäksi tietysti maku kärsii ja hinta kohoaa.

Ongelmahan on se, että ns. kehitysmaissa länsimaisia tuotteita pidetään vaurauden merkkeinä ja länsimainen elintapa kertoo statuksesta. Onhan se päheetä samastua Marlboro-mieheen, jos muilla on varaa vain paikalliseen mälliin. Huvitti, kun luin intialaisesta pariskunnasta, jotka intoilivat siitä, kun Ikea on vihdoin tullut Mumbaihin. He kun olivat kyllästyneet raskaisiin paikallisiin huonekaluihin, ja pitivät lastulevylundiaa paljon hienompana. Itse olin juuri ostanut mielestäni hienon, raskaan ja intialaisen sohvapöydän :) Näin se globalisaatio pyörii. Ja ainahan se ruoho on vihreämpää jossain muualla, mutta kyllä sitä omaakin kulttuuria voisi arvostaa, eikä vain yrittää tunkea siihen jenkkimuottiin tai mihin ikinä (tämä tietysti pätee myös meillä).

Älkääkä lukeko mitään piilorasistisia viestejä kirjoituksestani tyyliin "kehitysmaalaisparat vain apinoivat länkkäreitä omaa parastaan tajuamatta". En tietenkään niputa miljardeja ihmisiä samojen käytösmallien alle, etenkään niitä, jotka oikeasti kamppailevat oman (usein alkuperäis-)kulttuurinsa säilymisen puolesta. Usein ongelma tuntuukin olevan päättäjissä, jotka keksivät näitä idioottimaisia kasvojenpuhdistuskampanjoita tai sorsivat maidensa perinteisiä tapoja, kulttuureja ja ihmisiä. Luulevatkohan moisella tekevänsä vaikutuksen länkkäriherraklubiin? (näppärästipä sain taas poliitikonperkeleistä syntipukin, nih! :)

Kuukauden aikana Meksikossa en nähnyt yhtään mainosta, jossa olisi esiintynyt meksikolaisen näköinen ihminen.

Mainoshavaintoja Meksikosta

2007-01-16T02:55:00.000+02:00

Kirjonta/ompelupalvelu: kuvassa rivi ompelukoneita, joiden edessa (lattialla?) kaunis nainen makaa kyljellaan.

Valokuvausliike: kyltissa piirros, jossa valokuvaaja on epahuomiossa tyontanyt paansa kameran hupun sijaan kuvattavana olevan typykan minarin alle.

Ravintolisa (?): kuvassa hemaiseva vahapukeinen nainen makaa kyljellaan, teksti: Jos haluat tallaisen naisen, kayta *tuotteennimi*.

Energiajuoma: kuvassa ainoastaan naisen takapuoli, jota "peittavien" stringien narun alle on sijoitettu purkki juomaa. Pakarassa nakyy raapimisjalkia.

Keitossani on jälleen meemi

2007-01-08T10:27:00.000+02:00

Jee uuden vuoden meemi, mä kans!

1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Purin kihlauksen

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Vuosi sitten kaikki oli niin hyvin, ettei ollut tarvetta lupauksille! Enkä muutenkaan harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta aion kyllä tsempata elämäni kanssa nyt.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei. Balanssi pysyi siis.

5. Missä maissa kävit?
Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa, Virossa, Yhdysvalloissa, Briteissä, Turkissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?
Ensin olla yksin ja sitten rakastua :)

7. Mitkä vuoden 2006 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Itsenäisyyspäivän, siitä alkoi eron lähtölaskenta.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
No se ero ja siitä toipumisen aloittaminen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ero :D

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Ainoastaan sielullisista ;)

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kaikki ihkusälä kirppareilta ympäri maailmaa, kuten muovinarulamppu Berliinistä - onneksi sain sen kamojen jaossa! Parhaan hankinnan palkinnon saanee kuitenkin Tyyris Tyllerö, joka lähti mukaan Nykistä saatesanoin "Enjoy your Humpty Dumpty!".

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Lupiinin blogi on aina päivän piristys <3

13. Kenen käytös masensi?
Exän. Enpä olisi siitä uskonut.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Matkustamiseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
New Yorkista <3

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
Feistin Let it die - koko albumi muodostui eron soundtrackiksi (sainhan sen J:lta joululahjaksi..)

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Akuutisti tietysti surullisempi, mutta luulen, että tulen löytämään tänä vuonna todellisemman onnen.

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi

c) rikkaampi vai köyhempi?
Ömm, rikkaampi ehkä tällä hetkellä, mutta vuokra- ja muut kulut nousevat tästä eteenpäin rankasti.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Lukemista, opiskelua, kaikkea kehittävää kuten aina.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Inhottavia asioita eron yhteydessä.

20. Kuinka vietit joulua?
Vanhempien luona suruani potien.

22. Rakastuitko vuonna 2006?
No en tod :)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Eipä niitäkään kertynyt, toivottavasti vuoden päästä vastaus on toinen sekä tähän että edelliseen ;)

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Weeds!! Nerokasta, kipeetä huumoria.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Pyrin olemaan vihaamatta ketään, mutta eräät vaimoja varastavat jakoperseet tietty saavat osakseen lievää dissausta ;)

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Hemmetti, taidan olla aika moukka kun mietin tätä minuuttitolkulla enkä muistanut yhtään lukemaani kirjaa. Sanotaan Saision Voimattomuus, koska muistan sen :P

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Feististä olin kyllä kuullut jo muutama vuosi sitten, mutta nyt kun vihdoin sain sen levynkin, sanotaan Feist :)

28. Mitä halusit ja sait?
Onnellista parisuhdearkea (vuoden alkupuoli oli varsin onnellinen), matkustelua, eroon Mikasta (uuh vihdoin).

29. Mitä halusit muttet saanut?
Korotuksen opintotukeen?

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Volver, koska Penelope Cruz on maailman kaunein nainen <3

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
25-vuotispäivänäni pidin mielettömän hyvät bileet uudessa, sittemmin edesmenneessä kodissani ja sängyssäni oli useampi nainen, hähää.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Onnellisuus? :)

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2006?
Farkut ja t-paita, as always.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Rakkaat läheiset ja vähän kauemmatkin ihmiset, jotka ovat antaneet suurta tukea ja myötätuntoa vaikeassa paikassa.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Pressanvaalit tietty (vaalit on parasta viihdettä!), tosin poliittinen mielenkiintoni ei koskaan ole nukuksissa.

37. Ketä ikävöit?
Hehe no exää tietty, oltiinhan kuitenkin monta vuotta joka päivä yhdessä. Takasin en silti ottas.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Kauheaa miten vähän olenkaan tavannut uusia ihmisiä! Pitää tehdä parannus. Eli varmaan yksi duunikaveri, joka ei oo enää edes täällä töissä...

Onnia Suomi 89 wee!!

2006-12-07T12:11:00.000+02:00

Taas töissä näpit jäässä. Hyvä kai, että edes jossain on kylmä, kun ilmasto luulee olevansa keväässä...

Oltiin eilen itsenäisyyspäiväkävelyllä ja päivittelin tapani mukaan ilman lämpimyyttä. Vertasin tilannetta erääseenkin vuoteen, kun Kuokkavierasjuhlissa paleltiin jossain 20 asteen pakkasessa. No tästäpä J saikin slaagin: "oletko SÄ ollut kuokkavierasjuhlissa?!". Hitto, tottakai olen ollut kuokkiksissa, monet kerrat! Silloin oli vielä asiallinen meininki, esiintyjiä, puhujia, kavereita ja kevyttä juopottelua. Joskus nyt tuli jotain huudeltua poliisille, mutta sellaisella kaljanhuuruisella teiniuholla (joku hurjimus heitti kananmunankin). Viimeinen kerta kyseisissä kekkereissä oli silloin, kun osa porukasta pukeutui paperihaalareihin, uhosivat kuin italot konsanaan ja painautuivat kymmenpäisellä voimallaan vasten kaksikymmenpäistä poliisimuuria. Ohi olisi voinut helposti kävellä linnaan asti. No, symboliikka ennen kaikkea? Moisen myötähäpeäpläjäyksen jälkeen olen pysytellyt itsenäisyyspäivät sisätiloissa. Ja hyvä niin, sillä seuraavina vuosinahan varsinaiset "mellakat" ja idioottimaiset taksien kivittämiset sitten tapahtuivat.

Eikä muuten ollenkaan nolota tunnustaa, että katson aina Linnan juhlat ja nautin siitä! Olkoonkin porvarisikoja, jotka mässäilevät kun kansa näkee nälkää - kyllä niitä sirkushuvejakin tarvitaan. Ei jokaiseen elämänalueeseen jaksa aina ulottaa poliittis-kriittisiä näkemyksiä. Siksi eilenkin hakeuduin vanhempieni luo katsomaan juhlia, sillä tiesin, että äidin hössötykseen voi luottaa, ja itsekin voi häpeämättä antautua intoilemaan puvuista ja julkkiksista!

Spåralla stadissa

2006-12-04T17:42:00.000+02:00

Kirjoittelen uudelta toimistolta. Täällä on sikamaisen kylmä ja näpit on jäässä. Muuten tilat on kyllä hienot. Meidän kerroksessa on onneksi jopa tyylikkään oranssi sisustusteema - firman tunnusväri sininen on jätetty respakerrokseen. Huoneissamme on lasiseinät käytävälle, joten vähän kuumottaa kun pomo (ja muutkin) ravaa koko ajan ohi - pitää siis olla jatkuvasti valmiustilassa näyttämään siltä, että työskentelee. Eipä sinänsä, tänään on oikeasti ollutkin töitä, kun muuton takia jäi pari työpäivää välistä (sanoo hän ja bloggaa).

Hienoa uudessa sijainnissa on se, että nyt pääsee kulkemaan spåralla! Aiempi toimisto oli toki metron vieressä, eli työmatka oli nopeampi, mutta on ollut niin ikävä raitioteitä, ettei ainakaan vielä haittaa. Tänäänkin olen kulkenut spåralla jo kolme kertaa - töihin, luennolle ja takaisin töihin. Hassua, miten johonkin liikennevälineeseen jaksaakin suhtautua niin suurella hellyydellä :) Etenkin, kun siihen liittyy yleensä enemmän tungosta ja hajuhaittoja kuin metroon, puhumattakaan sen hitaudesta. Siltikin ratikassa on tunnelmaa!

On kaameaa huomata, miten tuolla itälähiössä asuminen ruostuttaa esimerkiksi ratikkareittien tuntemuksen. Busseista nyt ei ole niin väliä, sillä niitä ei muutenkaan muista, mutta kyllä raitiotiereitit pitäisi ulkoa osata, kun kerta on pääkaupungissa koko elämänsä asunut. Mutta niinpä sitä kesällä huomasin jonkun ulkopaikkakuntalaisen kysyessä reittiä, että jouduin ihan miettimään, ennen kuin kolmosien kiertosuunnat palautuivat mieleen...

Kurvissa asuessani kulkuvälineistä oli oikein runsaudenpulaa - piti ihan erikseen miettiä, hyppäisikö metroon, spåraan vai bussiin. Nyt ei moista vaikeutta ole, vaan metro hurahtaa tasakymmenminuuttisin ja aina samaa kiskoa pitkin. Metron hyvät puolet ovat nopeus, oranssius (näyttää hurjan hienolta erityisesti pimeässä syysillassa) ja merinäköalat. Kurvistakin hyppäsin aina kiireessä metroon, mutta muutoin suosin raitsikkaa. Siinä on sitä kantakaupungin fiilistä, joka nykyään tuntuu ihan erityisluksukselta, kun niin harvoin tulee raiteilla kolisteltua.

Kaverit muuttivat juuri itälähiöstä itäiseen kantakaupunkiin, ja täytyy sanoa, että kateus on suuri. Vaikka oma koti onkin ihana, alue rauhallinen ja kaunis, hyvät ulkoilumaastot ja palvelutkin lähellä (niin ja se metrorata), kaipuu kaupunkiin on kova. Ei voi mitään, kun on vain sellainen tyyppi, että omalta tuntuvat ne pikkuliikkeet ja kapakat kivijaloissa, spåran kolina (tuliko yllätyksenä?), sekava rakennuskanta ja ihmiset kaduilla.

Pelkästään asumiselle pyhitetyt lähiöt ovat jotenkin spookyja. Kammottavimpia ovat jotkut pellon keskelle pykästyt pikkukivat lapsilähiöt, joiden palvelut ovat pieninä kaupunkeina lähimmissä kehäliittymissä (vai mitä ne on). Tulee mieleen Truman Show, kulissit (ja mitä niiden takana piileekään), historiattomuus, Lidl ja kertakäyttövaippavuori. Hui.

Yhteenveto: kivoja on hkl, pikkuliikkeet, meri ja oranssi; tyhmiä on halpa ruoka ja kylmät toimistot.

Movie madness

2006-11-27T17:33:00.000+02:00

Piti mennä lauantaina katsomaan afrikkalaista elokuvaa, joka "rinnastaa globalisaation tuomat ongelmat ja Bamakon asukkaiden henkilökohtaiset tarinat". Vielä arkena ajatus tuntui järkevältä ja leffa oikeasti mielenkiintoiselta, mutta lauantai-illan huumassa saimmekin yhteisen junttiuskohtauksen, skippasimme fiksun leffan ja riensimme Tennispalatsiin katsomaan, olisiko Bondissa vielä tilaa.

No eipä ollut. Neljä sille pyhitettyä salia olivat täynnä (lukuunottamatta yönäytöstä), joten lähdimme katsastamaan Kinopalatsin tilanteen. Sen kolme Bond-salia olivat myöskin täynnä, joten tyydyimme The Devil Wears Pradaan. Ja olihan se tosi viihdyttävä, täydellisen ennalta-arvattava pläjäys, pointtina tietty ihanan karmea Meryl Streep.

Sunnuntaina päätimme ottaa vahingon ja itsekunnioituksemme takaisin, ja suuntasimme taas kohti afrikkalaisen elokuvan festivaalia. Leffa, johon halusimme, oli kuitenkin loppuunmyyty, joten riensimme Tennispalatsiin katsomaan, olisiko Bondissa vielä tilaa.

Ja olihan siellä! Tuurilla saatiin jopa ihan hyvät paikat (tosin kakkossalista, mutta väliäkös tuolla). Meistä tuli siis kaksi niistä 85000 suomalaisesta, jotka näkivät Bondin sen ensi-iltaviikolla. Aikamoinen massatapahtuma oikeastaan. Itse elokuva oli tosiaan parempi kuin Bondit tähän mennessä, ja Craig oli hyvä ja blahblah. Tästä nyt syvällistetystä fantasiahenkilöstä tuli suorastaan melankolinen olo. Surullinenhan Bondin hahmo on aina ollut, mutta eipä sitä ole pahemmin korosteltu, kun mies kuitenkin on päihittänyt pahikset 6-0, selättänyt misut minuutin kuluessa ensitapaamisesta - ja kaikki tämä one-linereitä heitellen ja smokki aina ojennuksessa. Casino Royalin itseriittoiseksi ja tunnekylmäksi inhimillistetty Bond toki edelleen voittaa, mutta jäljelle jää vain traaginen väkivallan ammattilainen.

Mainittakoon, että kävimme kuitenkin keskiviikkona siellä afrikkalaisen elokuvan festivaalissa. Kyseinen Sisters in Law -dokumentti vei kyllä voiton paitsi Casino Royalin surullisuudesta niin myös Pradan hauskuudesta. Niin kuin tosielämä yleensäkin.

Weekend update

2006-11-20T16:07:00.000+02:00

Olipahan rankka viikonloppu. Juhliminen alkoi perjantaina klo 15 duunin glögitarjoilun merkeissä. Varsinaisessa pikkujoulujuhlapaikassa tuli sitten kiskottua viiniä ja kaljaa, ja jatkoilla LUXissa skumppa virtasi.

Tästä kaikesta seurauksena koin lauantaina elämäni kolmannen oksennuskrapulan. Onneksi se lievitti sen verran, että pystyin taas neljäksi lähtemään juhliin. Syötiin pitkän kaavan mukaan ihanassa Kosmoksessa ja käytiin Tornin Ateljee-baarissa mojitoilla (ah kuinka tuoretta minttua!). Fiinistely loppuikin siihen, ja jatkettiin Vantaalle kotibileisiin... Sieltä vielä vähän vastentahtoisesti Lostariin, jossa olikin sitten niin hyvät bileet, että loppuun asti meni. Kotona vihdoin aloin nukkua, kun siippa puolestaan piti kaverinsa kanssa jatkoja seuraavaan puolipäivään. Hui.

Ja vieläkin siis väsyttää.

Kaikesta tästä maksan väärinkäytöstä ja univelan keräämisestä huolimatta täytyy sanoa, että kyllä sitä sielu virkistyy kun pitää oikein kivaa! Etenkin nuo lauantain paikkavalinnat osuivat niin nappiin, että! Kosmoksessa oli erinomainen ruoka, mahtava palvelu ja upea miljöö - kaunis valaistus eikä taustamusiikkia. Vessassakin soi linnunlaulu (liekö ollut viskisieppo livertelemässä). Ateljeessa ei päästy nauttimaan maisemista sankan sumun vuoksi, mutta toisaalta oli aika hauskaa olla siellä ylhäällä usvasumpussa, tavallaan eristyksissä. Ja sitten vielä Lostari... Siellä on kyllä aina ihan mahtavan hauskaa, hikinen massa pomppii nenäliinan kokoisella tanssilattialla ja strobovaloepilepsia uhkaa. Ja paikan oma salmari on mielettömän hyvää. Ah.

Hmph, selvyyden vuoksi mainittakoon, etten työskentele Helsingin Ravintolaelämän Edistämiskeskuksessa, vaikka näistä suitsutuksista niin voisikin päätellä...

Shame is the shadow of fame

2006-11-08T14:59:00.000+02:00

Voiko puhua myötähäpeästä, jos kyseisen tunteen aiheuttava osapuoli ei itse häpeä?

Tätä mietin katsellessani Kirstie Alleyn riemukasta bikineissä kekkalointia Oprahissa (eläköön YouTube). Mikä on mennyt väärin maailmassa, kun aikuinen nainen (55v. - piti ihan tsekata, eläköön imdb :) haluaa esiintyä puolialasti miljoonille ihmisille? Ja ihmiset hurraavat.

Okei myönnettäköön, ettei Kirstiekään joka hetkestä näyttänyt nauttivan, ja iso O vaikutti myös aavistuksen vaivaantuneelta. Mutta julkisuustempauksena homma taisi mennä ihan nappiin, kun itsekin siitä täällä kirjoittelen. Eikä ylipainosta varmaan Kirstie Alleylle pelkkää haittaa ole ollut - tuskinpa vanhentuvalle komediennelle kauheasti töitä olisi Hollywoodista riittänyt laihanakaan. Nyt hän on kuitenkin ollut puheenaihe - vaikkakin herjan kohde, mutta silti (there's no such thing as bad publicity?). Ja nyt laihtumisen ansiosta mediahypetys jatkuu - ties vaikka se tuottaisi jonkun roolin, jonka ainoa ulottuvuus ei ole keskivartalo? Ainakin Alley voisi pistää rahoiksi ryhtymällä jonkinlaiseksi laihdutusmannekiiniksi. Ameriikan mailta varmasti löytyy kotirouvia, jotka samastuvat vähintäänkin siihen lihavana-olemis-puoleen.

Silti ihmettelen, miten ihminen kykenee nielemään itsekunniotuksensa niin, että kyseinen bikinitanssi mahdollistuu? Onko ilo ja ylpeys kuntokuurin onnistumisesta vienyt kaiken itsekritiikin?

Eilen katsoin mielenkiintoisen dokumentin Petteri Jussilasta. Siinä hän mietti julkisuuskonsulttinsa Jussi Parviaisen kanssa sitä, miten hänen mediapersoonansa on rakentunut ja miten sitä pystyisi muuttamaan. Jussilahan esiintyi öky- ja kohuetuliitteiden kera Seiskan kannessa harva se viikko - ei siis ihme, jos miehestä rakentui tietynlainen kuva. Kuitenkin Jussila vakuutti dokumentissa olevansa nöyrä ja perhekeskeinen. Julkisuus ei varmastikaan ollut hänelle vastenmielistä, mutta sinne hakeutuminen oli hänelle välttämätöntä myös bisneksen takia. "Rikastu nopeasti"-verkostomarkkinointia pystyi varmasti paremmin myymään esittämällä ökymenestyjää kuin rauhallista perheenisää.

Juorulehdistön esittämät karikatyyrit julkkiksista eivät ole koko totuus, eikä niiden ole tarkoituskaan olla. Jospa julkkiksellekin on helpompaa esittää medialle kärjistystä itsestään, sellaista joka mahtuu pieneen räiskyvään tähteen sivun yläkulmaan. Yleisö jatkaa tyytyväisenä naureskeluaan, julkkis saa julkisuutensa ja pystyy samalla pitämään jotain itsestään privaattina. Ehkä Kirstie Alleykin pystyy etäännyttämään itsestään sen melkein-alasti-telkkarissa-puolen, ajattelemaan sitä vain työvelvollisuutena, joka ei hänen todellista persoonaansa alenna.

Hitsit, eikös kuulostakin ihan prostituutiokuvaukselta?

Resa resar resat

2006-10-17T15:27:00.000+03:00

Tuli sitten käytyä Istanbulissa. Aasian puoli oli paradoksaalisesti vähemmän hektinen kuin Euroopan, joka täytti kaikki aasialaisen kaupungin kriteerit liikennekaaoksellaan, saasteillaan ja ihmismäärillään. Ja sehän on tietty ihan tunnelmallista :)

Bussissa takaisin lentokentältä kotia kiinnitin huomiota, miten hirmu paljon täällä pääkaupungissa onkin puita! Istanbul oli niin täyteen rakennettu, ettei tilaa kyllä juuri ollut jäänyt puille, saati puistoille. Lentokoneesta valtava kaupunki muistutti Mexico Cityä: molemmat ovat loputtomiin jatkuvaa rakennusmassaa. Taas sitä osaa arvostaa oman asuinkaupungin puhtautta, tilaa ja rauhaa.

On tuo matkustaminen kyllä aika väsyttävää, etenkin isoissa ja kaoottisissa kaupungeissa. Kivaa olla kotona, kun ei tarvitse ahtaa päiviä täyteen ohjelmaa. Etenkin muutaman päivän matkoilla tuntuu, ettei kehtaa jäädä hotelliin makaamaan, vaikka olisi kuinka poikki, kun vähä aika on käytettävä hyödyllisesti. Tänä vuonna on tullut käytyä jo viidellä lyhyellä kaupunkilomalla, joten nyt alkaa riittää. Moisella tahdilla ei enää ehdi palautua entisestä reissusta niin, että jaksaisi taas ravata ympäri uusia paikkoja tarvittavalla innolla. Seuraavaksi haluan lähteä pois pidemmäksi aikaa niin, että aikaa on myös rentoutumiseen.

Tällä hetkellä olen sellaisessa oudossa tilanteessa, ettei seuraavaa reissua ole vielä suunniteltu. Tarkoitus oli lähteä Intiaan, mutta äiti ei saanut Hulluilta päiviltä halpoja lentoja, joten kaikki vaihtoehdot ovat taas auki. Outo tilanne on myös henkisesti: olen jotenkin niin väsynyt, ettei oikein tee edes mieli lähteä heti taas jonnekin. Ihan uusi kokemus tällaiselle matkailuentusiastille. Käytännössä tiedän kuitenkin, että kohta se matkakuume taas iskee, enkä kuitenkaan halua viettää koko talvea Suomessa. Eli lentoja olisi pakko alkaa piakkoin taas varailla, kun jotain kohtuuhintaista vielä on jäljellä...

Marginaalihörhöstä tunnustetuksi edelläkävijäksi

2006-09-25T12:47:00.000+03:00

En malta odottaa julkista konsensusta siitä, että ilmastonmuutos tapahtuu ja että sille pitää tehdä jotain (sama homma muunkin ympäristönsuojelun kanssa). Siis odotan nimenomaan yksimielisyyttä siitä, että on jokaisen velvollisuus tarkistaa käyttäytymistään suhteessa maapallon elinkelpoisuuden vähenemiseen. Olen nimittäin täydellisen kyllästynyt väittelemään ääliöiden kanssa kyseisestä asiasta.

Onneksi jo Hesarissakin kirjoitetaan jätteidenvähennyskampanjoista. Ehkä kohta minun ei tarvitse kuulla ääliöystävieni epäuskoista naurua, kun bileissä ilmoitan, että pullonkorkit sitten laitetaan metallinkierrätysastiaan.

Onneksi Al Gorekin kiertää kehottamassa ihmisiä siirtymään hybridiautoihin (ei toki puhetta julkisesta liikenteestä, sentään). Ehkä vielä joskus minun ei tarvitse kuulla argumenttia "ainahan niitä elukoita on syöty", kun mainitsen kasvissyönnin ekologisuudesta.

Onneksi Sauli Niinistökin jo sanoo, että häntä eniten pelottava asia on ilmastonmuutos. Ehkä piakkoin kukaan ei enää viisastele, että lämpenemisestähän on vain hyötyä Suomelle.

Itse mietin iltaisin sitä, miten Helsinkiin ei enää sada lunta, kun olen vanha. Ja huono omatuntoni muistuttaa liiasta lentämisestäni ja laiskuudestani. Ja ihmettelen, miten ne, joiden elintavat ovat vielä tuhoisampia, pystyvät nukkumaan öisin. Miten pitkälle on mentävä, jotta kaikki tajuaisivat? Taas viikonloppuna rikottiin yksi lämpöennätys.

En malta odottaa sitä, kun kaikki ääliöt, jotka ovat jaksaneet nälviä kasvissyönnistäni, kierrätyksistäni ja luomuruoan ostamisestani, tajuavat, että olen ollut oikeassa. Toivottavasti nopeasti koittaa se päivä, kun hekin kauhistuvat ja vaihtavat ekosähköön.

Doll parts

2006-09-15T15:46:00.000+03:00

Juteltiin iltapäiväskumpan (kiva olla yksityisellä puolella töissä ;) ääressä työkavereiden kanssa sydäntäsärkevistä lapsuudenkokemuksista. Oma kontribuutioni oli isäni lapsuudesta: todella köyhänä pienenä poikana 30-luvulla hän oli tienannut ensimmäiset omat rahansa, ja sai käyttää jonkun rovon itse. Poika oli tietysti mennyt ostamaan karkkia, ja valinnut tiskiltä hienoimman, jolla oli hopeainen kääre. En voi edes kuvitella pettymyksen ja kauhun määrää, kun suuhun tungettu "karkki" paljastuikin lihaliemikuutioksi.

Sydän särkyy ajatuksestakin.

Äitini harmillinen juttu ei ole niin paha, mutta silti: hän oli vihdoin saanut haluamansa hienon nuken lahjaksi, mutta oli samantien kaatunut sen kanssa niin, että sen poskeen oli tullut halkeama. Pettymys oli varmasti tässäkin tapauksessa suuri, mutta kauhua se tuottaa vasta seuraavassa sukupolvessa - olen näet jonkin sortin nukkefoobikko. Vanhanaikaiset lapsinuket ovat kammottavinta mitä tiedän (J:lla on sama juttu pellejen kanssa). Tämä kammo tietysti vain lisääntyy, kun kyseessä on kasvoistaan vammautunut vanha nukke, joka on vuosikymmenet istunut hylättynä mökin varastorakennuksen ylähuoneessa. Lapsena vietimme aina puolet kesästä tällä mökillä ja jossain vaiheessa oleskelimme suht paljonkin tuossa huoneessa tutkimassa siellä olleen lipaston sisältöä (serkkuni kanssa, joka pikku filatelistina intoili vanhoista kirjekuorista - nörtti mikä nörtti). Silti en koskaan suostunut katsomaan siihen nurkkaan, jossa nukke istui. Tunsin vain sen kammottavan läsnäolon. Ja siellä se istuu muuten edelleenkin. Aina käydessäni tuolla mökillä mietin, kävisinkö ylähuoneessa katsomassa nukkea, mutta vielä en ole saanut itseäni rohkaistua.

No, ehkä lopetan itseni pelottelun. Pitää kohta lähteä töiden-jälkeis-skumpalle.

No justice, no peace

2006-09-13T15:31:00.000+03:00

Huomasitteko, kuinka Bush 9/11-puheessaan lupasi ottaa Osamat ja muut kiinni ja tuoda heidät oikeuden eteen? Suurempi haaste näistä kahdesta lienee se oikeuteen saattaminen - ainakin se tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa niiden vankien osalta, jotka on saatu kiinni jo vuosia sitten, ja jotka edelleen eräällä leirillä odottavat edes syytteitä jostain.

No, hyvä tietenkin, että on edes tavoitteita.

... sai Konstantinopolilta kaiken minkä saada voi kaupungilta...

2006-09-12T13:48:00.000+03:00

Jo toista kertaa tänä vuonna yritimme ostaa matkaa Prahaan, mutta päädyimmekin lähtemään jonnekin muualle - tällä kertaa Istanbuliin. Ja sehän ei haittaa yhtään, sillä Prahassa on jo tullut käytyä, mutta ottomaanien valtakunnassa ei.

Mielenkiintoista lähteä tuonne lähi-itään päin. Kokemukseni muslimivaltioista rajoittuvat Malesiaan ja Gambiaan, jotka eivät ehkä ole niistä kaikkein tyypillisimpiä (Marokossa käydessämme olin liian pieni muistaakseni paljoakaan). Toki Istanbul on eurooppalainen kaupunki (ainakin puoliksi :), eli en odota huimaa kulttuurishokkia. Kuitenkin turkkilainen estetiikka on minulle eksoottista, samoin kuin moskeijat, teehuoneet ja basaarit. Ehkä eniten odotan mausteiden tuoksua :) Toivottavasti ainakin vanha kaupunki vastaa turistin stereotyypin kaipuuseen!

Näin 11/9-vuosipäivän jälkimainingeissa täytyy myöntää, että mielessä kävi Istanbulin potentiaalinen turvattomuus, sielläkin kun on pommeja paukkunut. Kuitenkaan en suostu antamaan periksi peloille tai rajoittamaan elämääni, mikä on mielestäni oikea tapa vastustaa terrorismia. On sääli, että monista hienoista paikoista ihmisille tulee nykyään ensimmäiseksi mieleen vaara, ainakin päätellen "ole sitten varovainen"-kommenteista liittyen kahteen edelliseenkin matkaani (New Yorkiin ja Lontooseen). Tietysti kaikenlaisten onnettomuuksien riski kasvaa matkustaessa, etenkin poliittisesti kiisteltyihin kohteisiin, mutta eiköhän todennäköisempää silti ole edelleen, että kuolisin liukastuessani suihkussa.

Sain matkaltani sitten pommeja tai mausteita, yksi ainakin on varmaa: päässäni tulee seuraavan kuukauden soimaan otsikossa siteerattu laulu. Ainakin jos pääni jukeboksi toimii samanlaisella päättäväisyydellä kuin edellisten kappaleiden "New York, New York" ja "London Calling" kohdalla...

Lapsista ja aikuisista

2006-09-11T14:40:00.000+03:00

Kävimme lauantaina sukulaisperheen luona kyläilemässä. Tämä perhe voisi löytyä Aapisesta esimerkkinä kohdassa P - insinööri-isä, sairaanhoitajaäiti, kaksi kaunista lasta ja pörröinen koira, jotka asuvat rivarissa Espoossa. Kaikki Perheen jäsenet ovat harvinaisen ihania ihmisiä, huumorintajuisia ja fiksuja, mutta erityisesti kiinnitin taas huomiota lasten käytökseen. He ovat uskomattoman huomaavaisia ja ystävällisiä, ja tämä kaikki käy täysin luonnostaan, ilman jäykistelyä tai isän kurinpidollista katsetta.

Surullista taitaakin olla se, että hyvinkäyttäytyviin lapsiin ylipäänsä kiinnittää erityistä huomiota. Tuntuu, että nykyään lapset ennemminkin riekkuvat ja roikkuvat, möykäävät ja potkivat tuoleja, kuin ovat huomaavaisia tai rauhallisia. Voi tietysti olla, että niitä kohteliaita hellantelttuja ei vain pane merkille samalla tavalla. Ja ehkäpä olen tullut vanhaksi, kun jaksan närkästyä tyyliin "nykyajan nuoriso". Silti en muista omasta lapsuudestani, että olisi ollut korrektia kiipeillä vieraiden ihmisten päällä, vaikka kuinka olisikin kärsimätön Lintsin jonossa tai tylsistynyt metrossa.

Kolikon toinen puoli heijastaakin sitten aikuisia, joihin (ja samalla itseeni) kohdistan myös ärtymystä. Enkä tarkoita pelkästään vanhempia, jotka eivät ole onnistuneet kasvatustehtävässään paremmin, vaan ulkopuolisia, jotka alistuvat lasten riekkumisterrorismin uhreiksi. Miten muutama esimurrosikäinen poika voi häiritä kokonaista metrovaunua kiipeilystunteillaan ilman, että kukaan inahtaa sanaakaan? Aikuiset ihmiset vain painavat päänsä tai tuijottavat herkeämättä ulos, etteivät vain joutuisi konfrontoimaan huonosti käyttäytyviä lapsia. Uskalikot sentään luovat paheksuvan katseen (kuten allekirjoittanut). Mistä lähtien aikuiset ovat alkaneet pelätä lapsia? Onko riski joutua kymmenvuotiaan solvausten kohteeksi liikaa? Mistä lähtien kymmenvuotiaat ylipäänsä ovat alkaneet haukkua aikuisia - missä on vanhemman auktoriteetti?

Eräs ilta kävelyllämme jouduimme muutaman 3-5-vuotiaan solvausryöpyn kohteeksi. Ensireaktio oli huvitus, sitten suuttumus - jonka kohteena tietysti vanhemmat - ja lopulta surullisuus lasten puolesta. Sitten iski myös turhautuminen siitä, että olimme antaneet lasten käyttäytyä niin puuttumatta asiaan itse. Sääliksi käy lapsia, joiden vanhemmat opettavat heille pienestä pitäen, että tietyille ihmisille voi huudella kadulla. Sääliksi käy myös aikuisia, jotka 3-vuotias voi nujertaa.

Greetings from London

2006-08-18T22:42:00.000+03:00

Kirjoittelen tata nettikahvilassa Sohossa. Kavelin tanne pitkin Thamesin rantaa Tower Bridgelta asti, jonka vieressa hotellini on. Fancy mesta muuten, an executive double just for me is a bit much... Toisaalta kivahan se on valilla paasta luksusmajoituksiin, kun ei itse kuitenkaan maksa - komeat nakymat joelle ja satama-altaalle, hyva sanky, kylpyamme (no tietysti Briteissa), silitysrautakin napparasti kaapissa. Huomenna sitten loppuu tyonantajan rahojan haaskaus ja edessa on muutto Bloomsburyyn vaatimattomampaan paikkaan. Kiva muuten paasta pois Towerin seutuvilta, liikaa turisteja tukkimassa teita (toisaalta kylla niita siella British Museumin tienoillakin taitaa pyoria). Lontoo on kylla muutenkin aika tukkoinen kaupunki, ihmisia on liikaa katujen kapeuteen nahden. Nykissakaan ei joutunut vaistelemaan ihmisia koko ajan ja kulku sujui mukavasti omaan tahtiin, kiitos tarpeeksi leveiden katujen.

Muuten kylla rakastan Lontoota. Koko atmosfaari jotenki vetoaa ihan hirveesti, on hienostunutta mutta kuitenkin rentoa (brittilaista, i guess). Esteettisestikin tykkaan, ihailen sita, miten hienosti uudet lasitornit kommunikoivat vanhan rakennuskannan kanssa - eli mielestani oikein sopuisasti. Ulkoilmamuseokaupungit ovat hienoja omilla tavoillaan, mutta Lontoon kaltainen suurkaupunki saa nayttaa myos uudemmat puolensa.

Ah lopetankin nyt lyhyeen ja lahden hienoon huoneeseeni viela viimeiseksi illaksi tuijottamaan BBC:ta. Katsoin tanaan jo Weakest Linkin, joka muuten oli hauska eika kammottava kuten kirsisaloversiomme. Siina kilpaili myos ihana huonohampainen bar maid, joka matki tyyliillaan 60-luvun Lulua. Muuten telkkarista tuntuu tulevan pelkkia talo-ohjelmia.

Kolpakko on mallasjuomaa, mallasjuomaa tuulantei

2006-08-11T14:35:00.000+03:00

Olen määritellyt itseni laiskaksi, ja se näkyy myös blogin päivitysten määrässä. Tai ehkä ei vain ole mitään kirjoitettavaa.

Perjantai-iltapäivä, ja vaikka istun vasta toimistolla, voin melkein tuntea kylmän oluen valuvan kurkustani alas... Näin kesäaikaan on tullut taas otettua, mikä tietenkään ei ole terveellistä eikä taloudellisestikaan järkevää, mutta sitten toisaalta ajattelin, että vitut. Alkoholi on nautintoaine, joten miksi sen kuluttamisesta pitäisi aina potea huonoa omaatuntoa? Loma-aikaan legitiimi tissuttelu on yksi niistä olennaisista tekijöistä, jotka erottavat loman arjesta. Töissä harvemmin tulee otettua olutta sähköpostien kirjoittamisen lomassa, mutta mökillä kuluu pullo jos toinenkin - ruoan kanssa, tikkaa heittäessä, saunaa lämmittäessä, saunoessa... Ja okei, tuleehan sitä terassilla istuttua vaikkei lomaa olisikaan, mutta sekin on tärkeä osa kesää ja sen tunnelmaa.

Eli siinä synninpäästö kaikille meille kesäjuopoille. Mietitään syysjuopoille omansa myöhemmin.

Äänestäkää naisia!

2006-06-01T12:25:00.000+03:00

Tänään on kulunut sata vuotta siitä, kun suomalaiset naiset saivat täydet poliittiset oikeudet ensimmäisinä maailmassa. Ajattelin juhlistaa sitä pienellä skumppapullolla. Harmi vain, että sää on kolea, eikä puistoskumppailu oikein tule kyseeseen.

Joskus siis saa olla ylpeä suomalaisista tasa-arvosaavutuksista, ainakin näin historiallisina vuosipäivinä. Harmi vain, että nykyeduskunnassa eräiltä naisryhmiltä aiotaan kieltää turvallinen lisääntyminen. Kuulostaako perustuslain vastaiselta? Ehei, kyse on vain omantunnonkysymyksestä!

Eduskunnan mukaan omantunnonkysymys on myös se, saako ihmistä ostaa. Ihmettelen vain, kenen omatunto antaa periksi sen hyväksymiselle, että alisteisissa sosiaalisissa ja ekonomisissa tilanteissa olevia naisia voi ostaa.

Ehkä en vain ymmärrä miehen logiikkaa? Jakavathan nämä kaksi edellä mainittua asiaa eduskunnassakin ihmisiä enemmän sukupuolen kuin puoluekannan perusteella. Onko miehen logiikassa jokin sokea piste, kun kyse on naisten oikeuksista? Vai onko puhe tasa-arvosta oikeasti vain sanahelinää, joka ei oikeissa sisältökysymyksissä enää pädekään?

Onko kyse typeryydestä vai kaksinaamaisuudesta?

Oli kyse kummasta tahansa, niin onko toivoa saada oikeasti tasa-arvoista lainsäädäntöä niin kauan, kuin kansanedustajien selvä enemmistö on miehiä? (En edes uneksi feministisestä lainsäädännöstä.)

Rajattu seksinostokielto -esitys/on täysi vesitys. Siinä teille Arvolan mainos -tyyppinen epätahtinen hokema, joka toivottavasti jää mieleen. Kuinka näyttää toteen, että mies tiesi prostituoidun olevan parituksen tai ihmiskaupan uhri? Luulen, että syytteen napsahtaessa niskaan miehillä iskee tyhmennin päälle, eikä mitään epäillyttävää epäilty epäilemättä ollenkaan.

En mitenkään vähättele ongelmia, jotka prostituoiduille aiheutuvat mahdollisesta seksinostonkiellosta. Väitän kuitenkin, että vakavampaa on se, jos eduskunnan taholta lähetetään signaali, jonka mukaan tiettyjen naisten ihmisoikeuksista saa tinkiä. Asenneilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin naisiin kaikilla elämänalueilla.

Ensimmäiseen eduskuntaan valittiin 19 naista. Nykyisessä eduskunnassa heitä on 76.

Hahmottumisesta

2006-05-26T15:08:00.000+03:00

J:n pikkuveli M tuli kesävieraaksemme tänne ihanaan pääkaupunkiimme. Poika ei ole aiemmin käynyt Helsingissä kuin pari kertaa ja onkin vielä ihan pallo hukassa suunnistamisen ja muunkin kanssa. Meillä on nyt sitten kova kouluttaminen - miten saadaan aika rajatussa ympäristössä kasvanut teini koulittua pääkaupungin tavoille ja muutenkin kohti aikuisuutta? No, aloittamalla tietysti pikkuasioista: märkää pyyhettä ei jätetä myttyyn lattialle ja leipä syödään kokonaan.

On hauska katsoa, miten Helsinki alkaa hahmottua vieraalle. Itse täällä syntyneenä ja koko ikänsä asuneena tuntee tietysti paikat, ja onkin kivaa päästä esittelemään rakasta kotikaupunkiaan. Täytyy tosin myöntää, että välillä kärsivällisyys on koetuksella, kun tuntuu, ettei oppi mene perille ja samat kysymykset toistuvat - itselle kun samat asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Olenkin sanonut jo useamman kerran, että M:n pitää nyt olla skarppina, havainnoida ja painaa paikkoja mieleensä. Emme me J:n kanssa aio kädestä taluttaa kovinkaan kauaa.

Tykkään kovasti opetella uusia kaupunkeja ja suunnistaa niissä. Haluan ehdottomasti aina lukea karttaa, sillä en pysty hahmottamaan paikkoja, ellen tiedä, missä kohtaa karttaa mennään. Joskus kun joku toinen on hoitanut kartanlukemisen, on jälkikäteen tuntunut, etten oppinut tuntemaan kaupunkia yhtään. Myös liikenneverkoston opettelu mahdollisimman nopeasti on ihan kunnia-asia. Painan pysäkit ja linjat mieleeni tiukasti niin, ettei ylimääräiseen säätöön ja miettimiseen mene enää vastaisuudessa aikaa. Enkä tietysti halua näyttää liian turistilta ja pähkäillä karttojen kanssa yhtään ylimääräistä ;)

Tärkein asia, joka auttaa hahmottamaan paikkoja, on vesi. Haluan ehdottomasti nähdä kaupungissa olevan veden nopeasti, oli se sitten joki tai meri. Monia eurooppalaisia kaupunkeja halkoo joki, jonka avulla kaupunkia on helppo hahmottaa. Jos en ole nähnyt kaupungin jokea tai rantaa, olen oudon tukehtuneessa tilassa. Tuntuu, kuin ympärillä vain kohoaisi loputtomiin taloja ja olisin niiden keskellä sumpussa. Mutta veden äärellä pystyy näkemään kauas. En usko, että kuiva kaupunki voisi nousta suosikkieni joukkoon. Esim. vuosi sitten Italian kierroksellamme kaunein ja tunnelmallisin kaupunki oli kyllä Bologna, mutta vedettömyytensä takia se ei kuitenkaan noussut suosikkipaikkojeni listalle. Kun jatkoimme matkaa Firenzeen, oloni virkistyi heti joen rannalle päästyäni.

Mutta nyt pitää lähteä, M jo odottaa saattajaansa...

Tarjoilija, keitossani on meemi

2006-05-23T11:36:00.000+03:00

Vastaukset kysymyksiin laulujen nimillä.

1. Sukupuoli?
- Rotunainen

2. Mikä on suurin unelmasi?
- Rauha ystävyys solidaarisuus

3. Mitä inhoat?
- Rumat ihmiset

4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
- Nuku pommiin

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
- La dolce vita

6. Mistä asioista pidät?
- Neito ja kolpakko

7. Minne haluaisit matkustaa?
- Ecuador!

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
- Sinua sinua rakastan

---

Väsyttää niin että silmäkuoppia kutittaa.

Tänään on sadepäivä ja mun sateenvarjo on paskana. En vaan raaski ostaa uutta, kun kuitenkin unohtaisin sen metroon. Monet elämäni sateenvarjoista olen itse löytänyt julkisista kulkuvälineistä. Sinänsä vois laittaa materian kiertämään..? Kirjojahan jo jätetään paikkoihin toisten löydettäväksi, luettavaksi ja taas jätettäväksi, miksei sontikkojakin? Tosin ehkä olisi epäkohteliasta jättää toisten riesaksi vanha, vuotava ja vääntynyt sateenvarjo. Se kääntyi taas tänään väärinpäin heti kun astuin metroasemalta ulos. Ajattelin, että oikaisen sen näppärästi painamalla sitä seinää vasten. Siinä kohtaa olikin joku ilmastointiaukko ja varjo imautui siihen kiinni. Sain sen kuitenkin revittyä irti. Tämän jälkeen varjo oli tietysti vielä pahemmin kyrvähtänyt, mutta suoristin sen sitten painamalla sitä ikkunaa vasten (oletin, että siinä ei voi olla ilmastointiaukkoa).

Duunin ulko-ovea oli juuri avaamassa joku tuntematon nainen, joten livahdin samalla sisään ja mumahdin "...tos". Kävelimme peräkanaa portaita ylös. Nainen avasi kerroksen oven ja hymyili epävarmasti, kun seurasin sinnekin. Sitten jatkoimme aulan poikki käytävälle. Keittiön kohdalla ajattelin, että nainen varmaan jo luulee mua stalkkeriksi, mutta onneksi pääsin sitten livahtamaan omaan huoneeseeni. Tällaisetkin tilanteet olisivat paljon vähemmän vaivaannuttavia, jos osaisi puhua tuntemattomille luonnollisesti. Tai ylipäänsä olisi vähemmän vaivaannuttavaa olla aina vaivaantumatta toisten ihmisten läsnäolosta!

Onko mitään typerämpää, kuin täyteen ahdettu hissillinen ihmisiä, jotka kyynärpäät toisten suissakaan eivät ole huomaavinaan toisiaan.

Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa rupatella keskenään tai että jokaista vastaantulijaa pitäisi tervehtiä - ihmiset (maalaiset), jotka sitä vaativat, eivät tajua, että kaupunkiympäristössä moinen olisi silkka psyykkinen mahdottomuus. Kuitenkin katse- ja puhekontaktin välttäminen viimeiseen asti on joskus todella naurettavaa. Urbaani välinpitämättömyys pitäisikin muistaa ryydittää hiljaisella kohteliaisuudella. Otetaan oppia vaikka amsterdamilaisilta: jengi ei turhia turise, mutta jos kadulla väistetään toista, niin katsotaan myös silmiin ja hymyillään - tarttuu muuten yllättävän nopeasti!

Oma lukunsa on sitten etelämaalainen eläväisyys (hitto mikä klisee). On ah niin eksoottista, kun italialaisessa ravintolassa tarjoilijat huutelevat keittiöön salin poikki tai kun kuubalaiset juttelevat kadun yli vastapäisen parvekkeen asukkaan kanssa. Vähemmän miellyttävää eksotiikkaa on sitten huutelu, joka seuraa valkoihoista naista monissa paikoissa. Eniveis erilaiseen elämänrytmiin on aina mukava sukeltaa, mutta on hyvä palata myös pinnalle hengittämään omaa hillittyä pohjoiseurooppalaista atmosfääriään.

Ja yrittää sitten säilyttää hillityn charminsa riuhtoessaan sateenvarjoa irti ilmastointiaukosta.

Lentokoneessa on tunnelmaa

2006-05-22T13:46:00.000+03:00

Lentomatkustamiseen liittyviä ongelmia (enkä nyt puhu hiilidioksidipäästöistä):

a) haisevat kanssamatkustajat
- Kerran Lontoosta palatessani erään hippitytön kristallideodorantti oli pahasti pettänyt, sillä aina hänen nostaessaan käsiään (esim. kohottaakseen meditoidessaan kristallin päänsä päälle) levisi ympäristöön kirpeä löyhähdys. Olkoonkin länsimaista hapatusta, mutta mielestäni henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on kohteliaisuuden ja huomaavaisuuden peruskiviä.
- Gambiasta palatessamme J:n vieressä istui nainen, joka kuljetti käsimatkatavaroissaan kuivattua kalaa. Edellistä lausetta ei varmaankaan tarvitse enempää avata.

b) nukkuvat kanssamatkustajat
- Kun käytävän puolella istuva matkustaja nukkuu, ja sinun pitäisi päästä vessaan, mitä tehdä? Eihän vierasta ihmistä kehtaisi herättääkään. Toisaalta hän ehkä heräisi joka tapauksessa juuri kun hänen ylitseen kömmitään. Pitkillä lennoilla onkin parempi, jos saa käytävänpuoleisen paikan - pääsee jaloittelemaan ja vessaan aina tarvittaessa (kunhan vain ikkunanpuoleiset ihmiset eivät könyäisi päälle kun nukkuu).

c) juomapurkit
- Paineen johdosta purkeista roiskahtaa normaalisti avatessa puolet rinnuksille. Onneksi tämän pystyy välttämään puhkomalla kannen ensin haarukalla, jolloin paine tasaantuu. Ensimmäiset haarukaniskut ovat aina liian lepsuja ja varovaisia etenkin muovikannen rikkomiseen. Kolmannella iskulla kansi sitten meneekin reippaasti puhki ja puolet sisällöstä roiskahtaa rinnuksille.

d) tilanpuute
- Etenkin syöminen on tällaiselle lyhytraajaisellekin ihmiselle vaikeaa, kun kyynärpäät pitäisi pitää kyljissä kaikkina aikoina.

e) erikoisruokavalion vaihtoehdottomuus
- Finnair, jolle olen keskittänyt lentoni, on tarjonnut jo monta vuotta kasvisruokana samaa taikinaa. Sitä on tarjottu niin kevätrullina kuin crepesinäkin, mutta samaa löysää taikinaa se silti aina on. Jännitysmomentin tarjoaa vain se, tuleeko taikinan höysteenä isoja vai pieniä papuja. Totuuden nimessä on myönnettävä, että olen saanut pari kertaa myös löysän kasvispaistikkaan. Toisella kerralla sen päällä oli senttinen limakerros.

f) lehtien vähyys
- En ole niitä ihmisiä, jotka jaksavat tungeksia jonossa, kun portin avaamiseen on vielä tunti. Jättäytyisin mieluummin viimeisten joukkoon ja kävelisin suoraan jonottamatta koneeseen. Valitettavasti silloin kuitenkin iltapäivälehdet ovat jo loppu ja jäljellä olevia höbliä ja taloussanomia en lukisi kotonakaan. Etenkin Suomeen palatessa on sen verran mukava lukea keltaisen lehdistön tuoreimmat lööpit ja skuupit, että olen lopulta alistunut lehdenhamstraaja-jonoeläimeksi.

g) kiireiset lentoemot
- Joskus on kulunut pitkiäkin aikoja, kun olen yrittänyt kiinnittää lentoemännän huomion. Etenkin ikkunapaikalta tämä voi olla yllättävän vaikeaa. Kuitenkaan ei hyvätapaisena nuorena viitsisi huudella ja napsutella sormiaan.

h) kielikysymys
- Pitäisikö ruotsalaisilla lennoilla puhua ruotsia? Entä jos ne vastaavat jotain? Joskus palasin espanjankielisestä maasta Lufthansalla (en osaa espanjaa enkä saksaa), ja onnistuin tilaamaan oluen tyyliin "One cerveza, bitte". Entä voiko Finnairin lennoilla olettaa, että muut matkustajat puhuvat suomea? Sitä olen myös ihmetellyt, kuinka lentoemännät tietävät, millä kielellä puhutella asiakkaitaan (toisaalta suomalaiset näyttävät yleensä niin udmurteilta, että tunnistan maanmiehet ja -naiset itsekin katukuvassa)?

i) lapset
- Etenkin lennoilla katolisiin maihin lapsia on hämmästyttävän paljon. Tosin pitkällä lennolla yksikin huutava vauva riittää. Penska edessä tai takana on aika riski: takana oleva potkii varmasti tuoliasi ja edessä oleva roikkuu oman tuolinsa selkänojan päällä, kiemurtelee ja tuijottaa estottomasti.

j) leffatarjonta
- Samainen reissu sinne espanjankieliseen maanosaan Lufthansalla: englanninkieliset elokuvat oli dubattu saksaksi ja espanjaksi, mutta alkukieltä ei löytynyt kuulokkeista. Paluumatkalla esitettiin sentään yksi englanninkielinen elokuva. Se oli Stuart Little 2.

Seikkailu Saksan Berliinissä vappuna 2006

2006-05-20T18:59:00.000+03:00

Jaan kanssanne matkapäiväkirjamme alun. Tämä on tribuutti Manulle.

---

Matkan suunnittelu alkoi, kun emme saaneetkaan varattua lentoja Prahaan, jota olimme alunperin suunnitelleet reissume kohteeksi. Ostimmekin siis lennot Berliiniin, varsin ex tempore. Varasimme matkan vapuksi, koska silloin oli ylimääräinen vapaapäivä. Ennen kuin teimme hostellivarauksen, vertailimme netissä eri majoitusvaihtoehtoja. Päädyimme valinnassamme edulliseen hostelliveneeseen, Eastern Comfortiin. Kyseessä on entinen laiva, joka on muutettu hotellikäyttöön ja ankkuroitu pysyvästi Spree-jokeen entisen muurin kupeeseen. Päätimme viipyä Berliinissä neljä yötä, koska enempään ei olisi ollut varaa. Ennen matkaamme tutustuimme myös Mondo-lehden Berliinin matkaoppaaseen, jonka olimme ostaneet tammikuisilta Helsingin matkailumessuilta. Opas olikin sattumalta juuri ilmestynyt!

Seikkailumme alkoi Itä-Helsingin Rastilasta, josta hyppäsimme metron kyytiin perjantaina 28.4. aamulla kello 5.30. Metro kuljetti meidät tasaisen varmasti aina Sörnäisiin asti, jossa vaihdoimme lentokentälle menevään seutubussiin numero 615 kello 5.55. Tämä kyyti vei meidät suoraan Helsinki-Vantaan lentokentän ulkomaan terminaaliin asti, jonne saavuimme jo ennen aamuseitsemää. Näin meille jäi jonkin verran odotteluaikaa lentokentällä ennen lentomme lähtöä, joka tapahtui klo 7.50.

Menolennolla tarjoiltiin nakkeja, munakasta, jukurttia, kahvia, mehua, sämpylää ja levitettä. O oli varannut jo etukäteen kasvisruoan, joten hän sai iänikuista taikinaa, tällä kertaa nimellä crepes. Lennolla oli tasaisen lämmin ja kiertoilmainen sää, vaikka koneen ulkopuolella pakkaslukemat nousivat hurjiksi. Emme ihailleet maisemia emmekä jaksaneet innostua siitä, kuinka pieneltä autot näyttivätkään maassa. Olimme molemmat lentäneet aiemmin, joten vajaa 2 tuntia kestänyt lento ei ollut missään suhteessa elämys.

Saavuimme Berlin Tegelin pienehkölle lentoasemalle, jonka päästä päähän kävelyyn ei varmaan kulu paljoakaan aikaa (lähde: MuTu 2006). Emme olleet suunnitelleet ajankäyttöämme tehokkaasti, mutta suuntasimme silti kohti bussilippuautomaattia. Onneksi osasimme vaihtaa lippuautomaatin kielen englanniksi, joten ymmärsimme täysin, miten tuli toimia. Pari suomalaisnaista vaihtoivat parikymppisemme pienemmäksi, jotta saisimme lippumme ostettua, ja me autoimme heitä käyttämään automaattia. Liput ostettuamme tiemme kulki bussipysäkille, jolta hyppäsimme X9-bussin kyytiin. Huikkasimme myös suomalaisnaisille, että tulisivat kyytiin – he kun näyttivät epäröivän ulkopuolella, menisikö bussi sittenkään keskustaan. Ikkunasta aukeavia näkymiä ihaillen matkustimme Zoologischer Garteniin asti. Sieltä vaihdoimme S-Bahniin, joka vei meidät kätevästi Warschauer Straβelle. Olin katsonut jo Suomessa internetistä ohjeet hostellillemme, ja niitä seuraten löysimmekin majapaikkamme helposti.

Check in hostelliimme alkoi vasta klo 16, joten jätimme laukkumme vastaanottoon ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Hostellimme ”kapteeni” olisi halunnut neuvoa meille näkemisen ja käymisen arvoisia paikkoja, mutta kieltäydyimme kohteliaasti, sillä sattuneesta syystä olemme yliherkkiä kaikenlaiselle häsläämiselle. Lähdimme siis kävelemään yli Oberbaumbrückea (’brücke’ on saksaa ja tarkoittaa siltaa) kohti Kreuzbergin kaupunginosaa.

Ensimmäisen pysähdyksemme teimme Lidl-kauppaan. Emme olleet kumpikaan aiemmin asioineet Lidlissä, vaikka kyseisen ketjun myymälöitä on nykyään myös Helsingissä. Nyt kuitenkin teimme poikkeuksen – Saksassa kun olimme – ja kävimme ostamassa kahvijuomat, pari banaania sekä sipsejä. Istahdimme hetkeksi aurinkoon parkkipaikalle juomaan kahvijuomamme (O:lla kirsikan makuinen, J:lla perinteisempi cappuccinon tapainen). Yritimme puhkoa sipsipussiamme päästääksemme siitä ilmaa, jottei se veisi niin paljoa tilaa O:n olkalaukussa. Lopulta J käytti tehtävään särkylääkeliuskansa kulmaa. O otti myös valokuvan analogisella Canon IXUS II kamerallaan.

testing 1 2

2006-05-19T21:26:00.000+03:00

Aloitellaan laittamalla tänne toi m jolla floodasin erään kommenttipalstan... Ehkä jotain sisällökkäämpää jatkossa!

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Projektikoordinaattori
2. Festaritalkookaljanvaluttaja
3. Siivooja
4. Kaupan kassa

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Etu-Töölö
2. Pitäjänmäki
3. Sörnäinen
4. Rastila

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Huippumalli haussa
2. Jalkapallon ja jääkiekon MM-kisat, olympialaiset
3. L-koodi
4. (melkein) kaikki tositv ylipäänsä, kevyt fiktiokin käy

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla (reiteittäin):
1. Havanna-Viñales-Havanna-Tulum-San Cristobal de las Casas-Panajachel-Chichicastenango-Antigua-Flores-Antigua
2. Berliini
3. Singapore-Kuching-Sibu-Kuching-Kuala Lumpur-Kuala Terengganu-Bangkok
4. Playa de las Americas

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
1. se u-sivu
2. Google
3. sähköposti
4. iltapäivälehdet

Neljä lempiruokaani:
1. kasvisfajitas (+ meksikolainen olut limellä)
2. pasta
3. kala, keitetyt perunat ja pinaattikastike
4. thaicurry (kookosmaitoon tehty)

Neljä paikkaa, joissa olisit mieluiten juuri nyt:
1. Kontulassa kaljalla
2. Nykissä
3. Chilessä
4. Lontoossa kaljalla