Tarjoilija, keitossani on meemi
Vastaukset kysymyksiin laulujen nimillä.
1. Sukupuoli?
- Rotunainen
2. Mikä on suurin unelmasi?
- Rauha ystävyys solidaarisuus
3. Mitä inhoat?
- Rumat ihmiset
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
- Nuku pommiin
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
- La dolce vita
6. Mistä asioista pidät?
- Neito ja kolpakko
7. Minne haluaisit matkustaa?
- Ecuador!
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
- Sinua sinua rakastan
---
Väsyttää niin että silmäkuoppia kutittaa.
Tänään on sadepäivä ja mun sateenvarjo on paskana. En vaan raaski ostaa uutta, kun kuitenkin unohtaisin sen metroon. Monet elämäni sateenvarjoista olen itse löytänyt julkisista kulkuvälineistä. Sinänsä vois laittaa materian kiertämään..? Kirjojahan jo jätetään paikkoihin toisten löydettäväksi, luettavaksi ja taas jätettäväksi, miksei sontikkojakin? Tosin ehkä olisi epäkohteliasta jättää toisten riesaksi vanha, vuotava ja vääntynyt sateenvarjo. Se kääntyi taas tänään väärinpäin heti kun astuin metroasemalta ulos. Ajattelin, että oikaisen sen näppärästi painamalla sitä seinää vasten. Siinä kohtaa olikin joku ilmastointiaukko ja varjo imautui siihen kiinni. Sain sen kuitenkin revittyä irti. Tämän jälkeen varjo oli tietysti vielä pahemmin kyrvähtänyt, mutta suoristin sen sitten painamalla sitä ikkunaa vasten (oletin, että siinä ei voi olla ilmastointiaukkoa).
Duunin ulko-ovea oli juuri avaamassa joku tuntematon nainen, joten livahdin samalla sisään ja mumahdin "...tos". Kävelimme peräkanaa portaita ylös. Nainen avasi kerroksen oven ja hymyili epävarmasti, kun seurasin sinnekin. Sitten jatkoimme aulan poikki käytävälle. Keittiön kohdalla ajattelin, että nainen varmaan jo luulee mua stalkkeriksi, mutta onneksi pääsin sitten livahtamaan omaan huoneeseeni. Tällaisetkin tilanteet olisivat paljon vähemmän vaivaannuttavia, jos osaisi puhua tuntemattomille luonnollisesti. Tai ylipäänsä olisi vähemmän vaivaannuttavaa olla aina vaivaantumatta toisten ihmisten läsnäolosta!
Onko mitään typerämpää, kuin täyteen ahdettu hissillinen ihmisiä, jotka kyynärpäät toisten suissakaan eivät ole huomaavinaan toisiaan.
Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa rupatella keskenään tai että jokaista vastaantulijaa pitäisi tervehtiä - ihmiset (maalaiset), jotka sitä vaativat, eivät tajua, että kaupunkiympäristössä moinen olisi silkka psyykkinen mahdottomuus. Kuitenkin katse- ja puhekontaktin välttäminen viimeiseen asti on joskus todella naurettavaa. Urbaani välinpitämättömyys pitäisikin muistaa ryydittää hiljaisella kohteliaisuudella. Otetaan oppia vaikka amsterdamilaisilta: jengi ei turhia turise, mutta jos kadulla väistetään toista, niin katsotaan myös silmiin ja hymyillään - tarttuu muuten yllättävän nopeasti!
Oma lukunsa on sitten etelämaalainen eläväisyys (hitto mikä klisee). On ah niin eksoottista, kun italialaisessa ravintolassa tarjoilijat huutelevat keittiöön salin poikki tai kun kuubalaiset juttelevat kadun yli vastapäisen parvekkeen asukkaan kanssa. Vähemmän miellyttävää eksotiikkaa on sitten huutelu, joka seuraa valkoihoista naista monissa paikoissa. Eniveis erilaiseen elämänrytmiin on aina mukava sukeltaa, mutta on hyvä palata myös pinnalle hengittämään omaa hillittyä pohjoiseurooppalaista atmosfääriään.
Ja yrittää sitten säilyttää hillityn charminsa riuhtoessaan sateenvarjoa irti ilmastointiaukosta.
1. Sukupuoli?
- Rotunainen
2. Mikä on suurin unelmasi?
- Rauha ystävyys solidaarisuus
3. Mitä inhoat?
- Rumat ihmiset
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
- Nuku pommiin
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
- La dolce vita
6. Mistä asioista pidät?
- Neito ja kolpakko
7. Minne haluaisit matkustaa?
- Ecuador!
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
- Sinua sinua rakastan
---
Väsyttää niin että silmäkuoppia kutittaa.
Tänään on sadepäivä ja mun sateenvarjo on paskana. En vaan raaski ostaa uutta, kun kuitenkin unohtaisin sen metroon. Monet elämäni sateenvarjoista olen itse löytänyt julkisista kulkuvälineistä. Sinänsä vois laittaa materian kiertämään..? Kirjojahan jo jätetään paikkoihin toisten löydettäväksi, luettavaksi ja taas jätettäväksi, miksei sontikkojakin? Tosin ehkä olisi epäkohteliasta jättää toisten riesaksi vanha, vuotava ja vääntynyt sateenvarjo. Se kääntyi taas tänään väärinpäin heti kun astuin metroasemalta ulos. Ajattelin, että oikaisen sen näppärästi painamalla sitä seinää vasten. Siinä kohtaa olikin joku ilmastointiaukko ja varjo imautui siihen kiinni. Sain sen kuitenkin revittyä irti. Tämän jälkeen varjo oli tietysti vielä pahemmin kyrvähtänyt, mutta suoristin sen sitten painamalla sitä ikkunaa vasten (oletin, että siinä ei voi olla ilmastointiaukkoa).
Duunin ulko-ovea oli juuri avaamassa joku tuntematon nainen, joten livahdin samalla sisään ja mumahdin "...tos". Kävelimme peräkanaa portaita ylös. Nainen avasi kerroksen oven ja hymyili epävarmasti, kun seurasin sinnekin. Sitten jatkoimme aulan poikki käytävälle. Keittiön kohdalla ajattelin, että nainen varmaan jo luulee mua stalkkeriksi, mutta onneksi pääsin sitten livahtamaan omaan huoneeseeni. Tällaisetkin tilanteet olisivat paljon vähemmän vaivaannuttavia, jos osaisi puhua tuntemattomille luonnollisesti. Tai ylipäänsä olisi vähemmän vaivaannuttavaa olla aina vaivaantumatta toisten ihmisten läsnäolosta!
Onko mitään typerämpää, kuin täyteen ahdettu hissillinen ihmisiä, jotka kyynärpäät toisten suissakaan eivät ole huomaavinaan toisiaan.
Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa rupatella keskenään tai että jokaista vastaantulijaa pitäisi tervehtiä - ihmiset (maalaiset), jotka sitä vaativat, eivät tajua, että kaupunkiympäristössä moinen olisi silkka psyykkinen mahdottomuus. Kuitenkin katse- ja puhekontaktin välttäminen viimeiseen asti on joskus todella naurettavaa. Urbaani välinpitämättömyys pitäisikin muistaa ryydittää hiljaisella kohteliaisuudella. Otetaan oppia vaikka amsterdamilaisilta: jengi ei turhia turise, mutta jos kadulla väistetään toista, niin katsotaan myös silmiin ja hymyillään - tarttuu muuten yllättävän nopeasti!
Oma lukunsa on sitten etelämaalainen eläväisyys (hitto mikä klisee). On ah niin eksoottista, kun italialaisessa ravintolassa tarjoilijat huutelevat keittiöön salin poikki tai kun kuubalaiset juttelevat kadun yli vastapäisen parvekkeen asukkaan kanssa. Vähemmän miellyttävää eksotiikkaa on sitten huutelu, joka seuraa valkoihoista naista monissa paikoissa. Eniveis erilaiseen elämänrytmiin on aina mukava sukeltaa, mutta on hyvä palata myös pinnalle hengittämään omaa hillittyä pohjoiseurooppalaista atmosfääriään.
Ja yrittää sitten säilyttää hillityn charminsa riuhtoessaan sateenvarjoa irti ilmastointiaukosta.
posted by nasse @ 11:36 ap.
1 Comments:
At 1:40 ip.,
lupiini said…
Hahahaa, nassu! Sateenvarjon imautuminen imee. Toi neito ja kolpakko ehkä paras meemivastaus koko maailmassa :)
Toi puhumattomuus ja sen murtuminen on mielenkiintoista. Esim uimahallissa naiset juttelee toisilleen vapautuneesti, vaikka ne ei tunne toisiaan. Se on vaan hämäävää kun oon ite uimahallissa aina niin myyrä, että en hahmota keskustelukumppanin naamaa tai sitä, puhuuko se mulle/itsekseen/jollekin muulle.
Se itäkeskuksen uimahallin ruskea nainen rikkoi viehkeällä, etelämaalaisella (ja sairaan rasittavalla) tavalla tätä suomalaista puhumattomuuskulttuuria. En oo kyllä törmänny pitkään aikaan siihen, ehkä se on muuttanut Italiaan juontamaan hauskat kotivideot-ohjelmaa?
Lähetä kommentti
<< Home