Cheers, luv!

Käytiinpä Manchesterissa, punatiilen luvatussa kaupungissa. Ihanan chilli mesta! Suurin osa ajasta istuskeltiin gay villagen terasseilla tai maattiin puistossa lahkeet käärittyinä - ei paskempi vappukeli :)

Olen aina kovasti diggaillut brittimeininkiä, sitä "please mind the gap"-mentaliteettia, johon ainakin Lontoossa jonkin verran törmää. No Mansessa siitä ei kyllä näkynyt juuri häivähdystäkään, vaan paikka oli enemmänkin nimenomaan englantilainen. Enemmän kuuli cheersiä kuin thanksia ja kieltä väännettiin niin välillä työväenluokkaisesti, että ihan oikeasti piti miettiä, että puhuvatko takana istuvat englantia. Maaliskuussa Lontoossa käydessämme matkakumppanini valitti sitä, kuinka rasittavaa on kuunnella brittien proper englishia (jota itse kyllä kuuntelen mielelläni) - tuolla pohjoisemmassa ei kyllä moisesta huolta!

Kiva oli käydä jossain muuallakin tuolla tuulisella saarella kuin aina pääkaupungissa. Seuraavaksi voisin yrittää päästä Skotlantiin, joka on kiinnostanut jo pitkään (eikä vähiten sen ihan älyttömän murteen takia :).