Shame is the shadow of fame

Voiko puhua myötähäpeästä, jos kyseisen tunteen aiheuttava osapuoli ei itse häpeä?

Tätä mietin katsellessani Kirstie Alleyn riemukasta bikineissä kekkalointia Oprahissa (eläköön YouTube). Mikä on mennyt väärin maailmassa, kun aikuinen nainen (55v. - piti ihan tsekata, eläköön imdb :) haluaa esiintyä puolialasti miljoonille ihmisille? Ja ihmiset hurraavat.

Okei myönnettäköön, ettei Kirstiekään joka hetkestä näyttänyt nauttivan, ja iso O vaikutti myös aavistuksen vaivaantuneelta. Mutta julkisuustempauksena homma taisi mennä ihan nappiin, kun itsekin siitä täällä kirjoittelen. Eikä ylipainosta varmaan Kirstie Alleylle pelkkää haittaa ole ollut - tuskinpa vanhentuvalle komediennelle kauheasti töitä olisi Hollywoodista riittänyt laihanakaan. Nyt hän on kuitenkin ollut puheenaihe - vaikkakin herjan kohde, mutta silti (there's no such thing as bad publicity?). Ja nyt laihtumisen ansiosta mediahypetys jatkuu - ties vaikka se tuottaisi jonkun roolin, jonka ainoa ulottuvuus ei ole keskivartalo? Ainakin Alley voisi pistää rahoiksi ryhtymällä jonkinlaiseksi laihdutusmannekiiniksi. Ameriikan mailta varmasti löytyy kotirouvia, jotka samastuvat vähintäänkin siihen lihavana-olemis-puoleen.

Silti ihmettelen, miten ihminen kykenee nielemään itsekunniotuksensa niin, että kyseinen bikinitanssi mahdollistuu? Onko ilo ja ylpeys kuntokuurin onnistumisesta vienyt kaiken itsekritiikin?

Eilen katsoin mielenkiintoisen dokumentin Petteri Jussilasta. Siinä hän mietti julkisuuskonsulttinsa Jussi Parviaisen kanssa sitä, miten hänen mediapersoonansa on rakentunut ja miten sitä pystyisi muuttamaan. Jussilahan esiintyi öky- ja kohuetuliitteiden kera Seiskan kannessa harva se viikko - ei siis ihme, jos miehestä rakentui tietynlainen kuva. Kuitenkin Jussila vakuutti dokumentissa olevansa nöyrä ja perhekeskeinen. Julkisuus ei varmastikaan ollut hänelle vastenmielistä, mutta sinne hakeutuminen oli hänelle välttämätöntä myös bisneksen takia. "Rikastu nopeasti"-verkostomarkkinointia pystyi varmasti paremmin myymään esittämällä ökymenestyjää kuin rauhallista perheenisää.

Juorulehdistön esittämät karikatyyrit julkkiksista eivät ole koko totuus, eikä niiden ole tarkoituskaan olla. Jospa julkkiksellekin on helpompaa esittää medialle kärjistystä itsestään, sellaista joka mahtuu pieneen räiskyvään tähteen sivun yläkulmaan. Yleisö jatkaa tyytyväisenä naureskeluaan, julkkis saa julkisuutensa ja pystyy samalla pitämään jotain itsestään privaattina. Ehkä Kirstie Alleykin pystyy etäännyttämään itsestään sen melkein-alasti-telkkarissa-puolen, ajattelemaan sitä vain työvelvollisuutena, joka ei hänen todellista persoonaansa alenna.

Hitsit, eikös kuulostakin ihan prostituutiokuvaukselta?