Spåralla stadissa

Kirjoittelen uudelta toimistolta. Täällä on sikamaisen kylmä ja näpit on jäässä. Muuten tilat on kyllä hienot. Meidän kerroksessa on onneksi jopa tyylikkään oranssi sisustusteema - firman tunnusväri sininen on jätetty respakerrokseen. Huoneissamme on lasiseinät käytävälle, joten vähän kuumottaa kun pomo (ja muutkin) ravaa koko ajan ohi - pitää siis olla jatkuvasti valmiustilassa näyttämään siltä, että työskentelee. Eipä sinänsä, tänään on oikeasti ollutkin töitä, kun muuton takia jäi pari työpäivää välistä (sanoo hän ja bloggaa).

Hienoa uudessa sijainnissa on se, että nyt pääsee kulkemaan spåralla! Aiempi toimisto oli toki metron vieressä, eli työmatka oli nopeampi, mutta on ollut niin ikävä raitioteitä, ettei ainakaan vielä haittaa. Tänäänkin olen kulkenut spåralla jo kolme kertaa - töihin, luennolle ja takaisin töihin. Hassua, miten johonkin liikennevälineeseen jaksaakin suhtautua niin suurella hellyydellä :) Etenkin, kun siihen liittyy yleensä enemmän tungosta ja hajuhaittoja kuin metroon, puhumattakaan sen hitaudesta. Siltikin ratikassa on tunnelmaa!

On kaameaa huomata, miten tuolla itälähiössä asuminen ruostuttaa esimerkiksi ratikkareittien tuntemuksen. Busseista nyt ei ole niin väliä, sillä niitä ei muutenkaan muista, mutta kyllä raitiotiereitit pitäisi ulkoa osata, kun kerta on pääkaupungissa koko elämänsä asunut. Mutta niinpä sitä kesällä huomasin jonkun ulkopaikkakuntalaisen kysyessä reittiä, että jouduin ihan miettimään, ennen kuin kolmosien kiertosuunnat palautuivat mieleen...

Kurvissa asuessani kulkuvälineistä oli oikein runsaudenpulaa - piti ihan erikseen miettiä, hyppäisikö metroon, spåraan vai bussiin. Nyt ei moista vaikeutta ole, vaan metro hurahtaa tasakymmenminuuttisin ja aina samaa kiskoa pitkin. Metron hyvät puolet ovat nopeus, oranssius (näyttää hurjan hienolta erityisesti pimeässä syysillassa) ja merinäköalat. Kurvistakin hyppäsin aina kiireessä metroon, mutta muutoin suosin raitsikkaa. Siinä on sitä kantakaupungin fiilistä, joka nykyään tuntuu ihan erityisluksukselta, kun niin harvoin tulee raiteilla kolisteltua.

Kaverit muuttivat juuri itälähiöstä itäiseen kantakaupunkiin, ja täytyy sanoa, että kateus on suuri. Vaikka oma koti onkin ihana, alue rauhallinen ja kaunis, hyvät ulkoilumaastot ja palvelutkin lähellä (niin ja se metrorata), kaipuu kaupunkiin on kova. Ei voi mitään, kun on vain sellainen tyyppi, että omalta tuntuvat ne pikkuliikkeet ja kapakat kivijaloissa, spåran kolina (tuliko yllätyksenä?), sekava rakennuskanta ja ihmiset kaduilla.

Pelkästään asumiselle pyhitetyt lähiöt ovat jotenkin spookyja. Kammottavimpia ovat jotkut pellon keskelle pykästyt pikkukivat lapsilähiöt, joiden palvelut ovat pieninä kaupunkeina lähimmissä kehäliittymissä (vai mitä ne on). Tulee mieleen Truman Show, kulissit (ja mitä niiden takana piileekään), historiattomuus, Lidl ja kertakäyttövaippavuori. Hui.

Yhteenveto: kivoja on hkl, pikkuliikkeet, meri ja oranssi; tyhmiä on halpa ruoka ja kylmät toimistot.